Sopiiko koti-isyys sinulle?

Sopiiko koti-isyys sinulle?

Jos joku miettii koti-isäksi tai miksei vaikka koti-äidiksi jäämistä, niin voin antaa tässä muutamia ajatuksia mitkä kannataa käydä läpi. Ensiksi voit aloittaa miettimällä miten paljon teet tällä hetkellä kotitöitä. Kuka perheessä tekee ruuat, siivoaa, pesee pyykit ja hoitaa perustaloudenhoitoa. Miten suhtaudut kyseisiin tehtäviin? Mikäli sinä et tee kotona mitään näistä töistä, suosittelen että sovit puolisosi kanssa että teet seuraavan kuukauden yksin kaikki kotityöt. Mikäli homma ei kuukauden aikana onnistu tai alkaa ottamaan niin kovin pannuun että parisuhde meinaa kaatua siihen, niin suosittelen harkitsemaan todella onko koti-vanhemmuus sinulle sopiva? Koti-isänä tai kotiäitinä oleminen on tolkutonta siivoomista, ruuanlaittoa ja pyykin pesua. Mikäli ajattelit viettää koti-isyyden urheilua katsellen tai autotalli projekteja tehden, niin minulla on sinulle huonoja uutisia, se ei tule onnistumaan. Olen kuullut että jotkin isät ovat käyttäneet isyysvapaansa tällaisissa puuhissa, mutta surullista kyllä he ovat ymmärtäneet isyysvapaan idean täysin väärin. Isyysvapaan takoitus omasta mielestäni olisi nimenomaan äidin tukeminen ja hänen auttaminen yllämainituissa askareissa. Äiti tuskin haluaa vauvansa lisäksi aikuista miestään passattavaksi.

Itseni yllätti ylivoimaisesti pyykin järjetön määrä. Minulla on siis kaksi lasta, joista vanhempi on luopunut vaipoistaan. Kovassa tohinassa kuitenkin välillä pääsee pieni pissa lipsahtamaan. Nuorempi syö kovaa vauhtia jo kiinteää ruokaa ja puoli vuotias osaa kyllä melko kiitettävästi levittää ruokalistansa rinnuksille, vaikka ruokalappu roikkuisikin kaulassa. Puurot lentävät välillä kaaressa seinille asti. Pyykkiä siis piisaa ja sitä pestään, pestään, pestään, pestään... Itse en edes pidä hirveästi pyykin pesusta, mutta olen toistojen ansiosta turtunut ja päässyt eroon asenne vammastani.

Työnantajana lapset ovat vielä pahempia kuin puolisosi. Voit olla varma että lapsesi tulee laittamaan sinut siivoamaan lattiat useammin kuin vaimosi. Kun olet siivonnut olohuoneen ja siivoat keittiötä niin lapset sotkevat taas jo olohuonetta. Tämä fakta antaa sinulle tasan kaksi vaihtoehtoa, joko siivoat päivittäin tai hyväksyt pienen kaaoksen ja siivoat vähän harvemmin. Huvittavin tilanne on silloin kun ystävä lapsiperheet tulevat kylään. Ensin siivoat että kotona on siistiä kun vieraat saapuvat, mutta vain jotta lapset voivat levittää juuri keräämäsi lelut takaisin ympäritaloa. Kesällä tilanne on vielä pahempi koska lapset ravaavat ulkoonta sisälle, sekä toisin ja tuovat hiekkaa mukanaan sisälle. Tietysti voin laittaa lapset itse siivoamaan jälkensä ja niin usein teenkin, mutta tämä vaihtoehto toimii oikeasti tehokkaasti vain utopiassa.

Toisin sanoen siis, jos kotityöt eivät nappaa, niin älä ryhdy koti-isäksi, sillä sitä se tule olemaan 90% päivistäsi.

Seuraavaksi lupaan kirjoitta melko pian siitä kuinka tärkeää on että myös työssä käyvä puoliso tajuaa millaista on kotiäidin tai koti-isän rooli...

Onko minulla äidinvaisto?

Muutama päivä takaperin sain hämmästyksekseni huomata että vaimoni kyseli minulta että koska tyttäreni syö ja mitä. Alkuun olin ihmeissäni, koska eikö tämä ole juuri se asia, johon äidillä on yleensä vastaus. Nyt viimeistään tajusin, että minä olen se henkilö, joka vastaa tyttäreni päivittäisistä rutiineista. Tuo vastuuhan on yleensä kaadettu äitien harteille. Kun mietin asiaa tarkemmin, niin huomaan että minulla ja tyttärelläni on sidos, jota minulla ja pojallani ei samalla tavalla ollut. Tiedän täsmälleen, koska hän syö, mitä hän syö, miten hän nukkuu ja mitä hän itkee. Osaan ennakoida asiat etukäteen lonkalta. Alkuun piti katsoa kellosta itkun alettua, että onko kyseessä nälkä tai väsymys. Nyt nämä asiat ovat jo sen verran rutinoituneita että tiedän itkusta kelloakaan vilkaisematta että kyseessä on nälkä tai väsymystä. Jos itkua tulee epämääräisenä ajankohtana on silloin ns. poikkeama tilanne ja silloin tyttärelläni on hätä. Tämä hätä voi olla esimerkiksi syli ikävää tai leikkiseuran kaipuuta. Vaipan vaihto tarpeet tyttäreni ilmoittaa tomerasti käskemällä, joka muistuttaa korvia riipaisevaa rääkäisyä ja tuimaa kiukkuisen sävyistä katsetta. Muutaman kerran olen saannut kuulla tätä samaa käskemistä mikäli vellipullo ei ole ilmestynyt suuhun tarpeeksi vikkelästi. Normaali olosuhteiden vallitessa selviydyn tyttäreni kanssa päivästä ilman että hän alkaa itkemään holtittomasti. Kaikki ns. "äidinvaiston" ansiosta, jonka olen ilmeisesti nyt omaksunut.

Tästä minulle heräsikin kysymys että onko äidinvaisto sittenkin vain myytti ja voiko tämä vaisto olla myös isänvaisto? Onko kuitenkin kyse vain siitä miten hyvin tunnet lapsesi? Perinteisestihän äiti on se joka viettää vanheimpaa vapaata lapsen kanssa. Tällöin äiti oppii tuntemaa lapsensa tarpeet ja rutiinit paremmin kuin isä. Varmasti osa ns. "äidinvaistosta" on jonkinlaista evoluution aikaan saannosta, mutta väitän että osan tästä vaistosta voi myös isäkin omaksua. Ehkä ei olekkaan mitään vaistoa, vaan olen oppinut tuntemaan lapseni rutiinit läpikoitaisin ja osaan ennakoida ja reagoida niihin asian mukaisesti.

Koti-isä ja kevyt kenttä ruokinta

Mahtavaa huomata että suunnitelmani toimii siitä, että käyn kaupassa aikaisiin aamulla heti sen jälkeen kun olen tiputtanut vanhemman lapseni hoitoon, toimii loistavasti. Kaupassa ei tuolloin ole minun lisäksi juurikaan muita, eikä tarvitse jonotella kassoilla. Tästä lähtien en edes yritä mennä muulloin kauppaan, paitsi jos on joku akuutti tarve.

Kävin samalla hoitamassa keskustassa muutamia muitakin asioita ja huomasin että koti-isällä on yksi epäreilu asema koti-äitiin nähden. Kun olen koko perheen kanssa kaupungilla ja perheen pienimmälle iskee nälkä, niin naisen on kohtalaisen helppo löytää joku syrjäinen paikka jossa voi rintaruokkia vauvan. Rohkeimmat naiset eivät välttämättä edes etsi syrjäistä paikkaa. Mieheltä tämä ei onnistu yhtä helposti. Ensinäkin tarvitaan tuttipullo ja korvikemaitoa. Tämä sinänsä ei ole ongelma, mutta ainakaan minun tyttäreni ei suostu juomaan maitoa pisaraakaan ellei se ole käden lämpöistä. Pitää siis metsästää kahvila jossa tuttipullossa oleva maito voidaan lämmittää. Paras paikka olisi sellainen missä voi itse laittaa tuttipullon mikroon. Usein ohjeistuksesta huolimatta kahvilan työntekijä lämmittää maidon kiehuvan kuumaksi, josta seuraa se että yrität jäähdytellä tuttipulloa huutava vauva sylissä. Tästä seuraa kiusallinen tilanne kun puolet kahvilasta tuijottaa ja ihmettelee että eikö tuo äijä nyt tajua että vauvalla on nälkä.

Esitin tämän ongelman hieman kärjistettynä ja yllä oleva tilanne on tietenkin mahdollista välttää. Valveutunut koti-isä on tietenkin selvillä lapsensa ruokailu ajankohdista ja suunnittelee menemisensä lapsen ruokailu aikojen mukaan siten että ko. kahvila on lähellä ruokailu aikaan. Tämä kuitenkin asettaa koti-isälle sellaisia liikkuvuus rajoitteita, joita koti-äidillä ei välttämättä ole. Äidin kun ei tarvitsee mikrottaa tissejään vaan sieltä tulee luonnostaan "käden lämpöistä" maitoa. Tämä ongelma onneksi poistuu aika pian sen jälkeen kun lapsi alkaa syömään kiinteää ruokaa. Tällöin tämä kahvila ongelma muuttuu sekä äidin että isän ongelmaksi, jos lapsi vaatii ruokansa lämpöisenä.

Tosi toimet käynnissä...

Lomat ovat nyt takana ja ensimmäiset todelliset koti-isä päivät ovat nyt takana. Vaimoni siis palasi töihin ja arkipäivisin talossa olen enää minä ja lapset. Kun vaimoni sulki ulko-oven perässään ja minä jäin vauva sylissä eteiseen, kesti hetken kasata ajatukset ja ymmärtää että tästä se nyt sitten alkaa. Ajattelin että otetaan alkuun nyt hieman iisimmin, eikä nyt heti tehdä mitään ylimääräistä. Ensimmäisenä aamuna molemmat lapsistani olivat vielä kipeitä. Lapset eivät valitettavasti ajattele ottavansa yhtään sen iisimmin. Vaatimukset ovat minulle samat, kuin monessa liemessä keitetylle lasten hoitajalle. 

Vaikka olen ymmärtänyt että lasten kanssa ajankäyttö muuhun kuin lasten hoitoon on hankalaa, pääsi se silti vähän yllättämään. Ensin viihdytän, syötän ja hoivaan vauvaa.  Vanhempi lapseni katselee puuhiani ja vaatii myös osakseen huomiota. Saan vauvan nukkumaan ja vanhempi lapsistani tajuaa että nyt minulla on aikaa hänelle, joten hän alkaa vaatia entistäkin tiukemmin huomiota. Joten vauvan nukkuessa viihdytän vanhempaa lastani. Kaikki kotiaskareet kuten ruuanlaitto, pyykinpesu, yms. pitää hoitaa ovelasti leikin ohella. Vanhempi lapsistani onneksi mielellään osallistuu päivän kotiaskareihin, jos hänelle antaa jotain helppoa pientä aherrettavaa. Kun nuorimmainen on hereillä ja kaipaa läheisyyttä, ei ole mitään tehtävissä. Jos yritän tällöin tehdä kotiaskareita, hän katsoo minua tuimasti ja huutaa käskevällä äänellä joka raastaa korvia. Tässä kohtaa pitääkin olla tarkkana, kun nuorimmainen on kiukkuinen, niin vanhempi lapsistani näyttää hoksaavansa että minulla menee keskittyminen nuorimmaisen hoitamiseen. Eli tällöin hän yrittää tehdä juuri niitä asioita jotka ovat kielletty tai sitten hän heittäytyy muuten vain holtittomaksi. Käyn vaihtamassa nuorimmaiselle vaipan ja palaan olohuoneeseen vain huomatakseni että kaikki sohva tyynyt on heitetty lattialle. Olohuone on hetkessä muuttunut sekaiseksi. Paikoitellen vanhempi lapseni, menee jopa niin pitkälle että voidaan sanoa että hän kiusaa minua. Kun olen puolustus kyvyttömänä vauva sylissä hän saattaa ottaa esineitä joita hänen ei ole lupa ottaa. Tänään hän sammutteli radiota, jota kuuntelin samalla kun syötin tuttipullolla nuorimmaista.

Parin ensimmäisen päivän jälkeen huomasin että en ollut oikeastaan saanut mitään ihmeellistä aikaiseksi, siis normi kotiaskareiden lisäksi. Suurin osa energiasta meni kun pyrin pitämään molemmat lapset tyytyväisenä. Pahin ongelmanihan on tietysti se, että en ole vielä onnistunut luomaan selvää toimivaa rytmiä. Aamulla homma on hanskassa. Nyt ymmärrän että minun on oltava ylhäällä ripeästi, enkä voi jäädä sänkyyn lojumaan. Ensi töikseni napsautan kahvinkeittimen päälle ja laitan puuro veden kiehumaan. Puuro on ollut nyt aina valmiina ennen kuin vanhempi lapsistani ehtii hermostua. Seuraavaksi tavoitteenani onkin luoda selkeät päivä rutiinit ja totuttaa molemmat lapset niihin. Tällöin tehokas ajankäyttökin pitäisi olla helpompaa…

Kallisarvoinen oma-aika

Huomasin jo pian esikoisen syntymän jälkeen miten arvokkaaksi oma-aika muuttui. Ennen oma-aikaa oli riittämiin, mutta lapsen tulon jälkeen huomasin miten kaikki tämä aika valui sormien lävitse ja sitä jäi kämmenelle enään hyppysillinen. Oma-aika on enään vain se aika joka lapsen ja oman nukkumaan meno ajan väliin. Minun tapauksessa noin 3 - 4 tuntia. Päiväunien aika mene kotiaskareita tehden. Tämä ajan hallinta saattaa olla paikoitellen todella hanklaa. Tämä aika on myös käsittämättömän arvokasta ja siitä haluaa pitää kiinni kynsin ja hampain. Vaikka olisin väsynyt niin en suostu menemään nukkumaan, koska tämä kallis arvoinen aika menisi silloin "hukkaan". Olen välillä, jopa törmännyt tilanteeseen, jossa huomaan melkein joutuvani paniikkiin, koska en meinaa osata päättää miten tämä kallis arvoinen aika pitäisi käyttää. Varsinkin jos käy niinkin hyvin että saa kokonaisen vapaa-illan. Tällöin saattaa huomata aiheuttavansa iteselleen melkein stressiä siitä miten ja minkä parissa tämä arvokas aika pitäisi viettää.

Nyt kun on jo toinen lapsi, niin tiedän että tämä muuttuu vielä hankalammaksi kun puolisoni palaa takaisin työeläämään ja vanhempain vapaa todellinen arki alkaa. Kun vanhempi lapsi menee jo nukkumaan on nuorempi vielä hereillä. Hänet pitää ilta ruokkia ja nukuttaa erikseen. Nuorempi herää vielä yöllä syömään ja vanhempi herää aamulla varhain vaatimaan tuttuja aamu toimia. Huomaan pian että nuo kallis arvoiset 3 - 4 tuntia ovat kadonneet lähes kokonaan. En voi enään valvoa yömyöhään, koska unet jäävät tällöin vähiin ja tulen hulluksi ennen kuin ensimmäinen kuukausi ehtii vierähtämään. Jäljelle jää vain satunnaiset muutaman tunnin "vapaat", joita ei välttämättä osaa etukäteen aavistaa. Tämä tekee etukäteen suunnittelun todella hankalaksi ja oma-aika on tuplannut arvonsa. On todella mielenkiintoista nähdä mitä teen kun huomaan joskus että minulla onkin hetki aikaa tehdä ns. omia juttuja. Pahimassa tapauksessa en saa mitään aikaan.

Olen ajatellut kokeilla uutta lähestymis tapaa. Kuten jo aikaisemmin mainitsin en ole aamu ihminen. Pärjään kuitenkin helposti noin 6 - 7 tunnin yöunilla. Olen ajatellut herätä muutamina päivinä viikossa reilusti ennen lapsia, ehkä 5:00 aamulla. Tässä olisi se etu että kun olen tintannut ajoissa pari kuppia kahvia naamaan, niin olen virkeä kun lapset heräävät ja heidän aamu toimien läpivienti on helpompaa. Nähtäväksi jää miten tämä tulee toimimaan ja onnistuuko koko idea ylipäätänsä. Lupaan raportoida tämän taktiikan toimivuudesta sitten myöhemmin.

Onneksi tässä oman-ajan lisäksi on myös toinenkin aika, nimittäin se aika minkä vietän lasten kanssa. Näinä aikoina saa välillä sellaista palkkaa, joka korvaa helposti menetetyn oman-ajan. Mutta tästä ajasta kirjoittelen sitten erikseen. Nyt lähden perheen kanssa lomalle, rentoudun ja kerään voimia syksyyn...

Ensimmäinen viikko takana...

Eka viikko koti-isänä alkaa kohta olemaan takana. Homma on sujunut suhteellisen helposti vaikka jotkin asiat vielä vaativat vähän hiomista. Ensimmäinen silmiin pistävä asia on, että aamuisin sängystä ylös nouseminen ei olekkaan niin helppoa kuin luulisi. Kun poika herää innokkaasti ylös, niin minun pitää saada välittömästi puurovesi kiehumaan hellalle. Itse tarvitsen aamukahvin ennen kuin kykenen toimimaan järkevästi. Asiaa voisin varmasti helpottaa jos illalla lataan kahvin keittimen valmiiksi, että aamulla ei tarvitse muutakuin hypätä sängystä ja napsauttaa kahvinkeitin päälle ja siitä sitten saman tien puurovedet tulille.

Jostain syystä illuusio siitä että ei tarvitse mennä töihin luo minulle sellaisen tunteen että aamulla ei ole kiirettä nousta sängystä ylös. Todellisuudessahan minä en lähde töihin, mutta työt ovatkin nyt kotona ja näissä töissä aikatauluista myöhästyminen rangaistaan itkupotku raivareilla. Jokainen jolla on kokemuksia lapsista tietää, että ei siihen pisteeseen heidän kanssa halua joutua.

Minulla on onneksi tämä ensimmäinen kuukausi eräänlaista pehmeää laskua, sillä vaimoni on vielä kotona. Hän palaa työelämään vasta ensikuussa ja silloin alkaa vasta ne tosi hommat. Siihen mennessä pitää lasten rytmit olla jo selkärangassa tai olen pahassa pulassa...

Oravanpyörän vaihto

Olen yli kolmenkymppinen kahden lapsen perheen isä, joka päätti hypätä pois arjen oravanpyörästä ja kokeilla hieman erillaista oravanpyörää. Kun saimme tietää että perheeseemme on tulossa toinen lapsi ajattelin, että haluasin kokeilla miten perheen arjen pyörittäminen onnistuu näin miehen näkö vinkkelistä. Samalla tulee kokeiltua onko perheen arjen pyörittäminen todella niin rankkaa kuin mitä useimmat antavat ymmärtää.

Ihan märkäkorva en sentään lasten kanssa ole. Vietin isäkuukauden esikoiseni kanssa ja jo tuolloin minulle valottui totuus lastenhoidosta. Lisäksi minulla on useita kummilapsia, joiden kanssa olen viettänyt aikaa. Kokemusta siis on vähän, joten minulla on suhteellisen realistinen kuva, mikälaiseen oravanpyörään olen hyppäämässä. Tiedän että lasteni kanssa tulee varmasti olemaan hauskaa ja riemukasta, mutta tiedän myös että saan laskea kymmeneen useampaankin otteeseeen.

Miksi kirjoittaa sitten tästä jotain blogia? Niinpä, olen ensinänkin tavattoman huono kirjoittamaan. Kieliopista en tiedä mitään ja tästäkin tekstistä löytyy varmasti vaikka mitä virheitä. Olen usesti miettinyt blogin kirjoittamisen aloittamista, sillä kirjoittamallahan se kirjoitus taito paranee. En ole tähän mennessä keksinyt mitään sopivaa aihetta, mutta tämä elämän muutos antaa minulle mahdollisuuden kirjoittaa ajatuksistani ja kokemuksistani tässä uudessa oravanpyörässä.

Tällä blogilla ei ole mitään ihmeellisempää tarkoitus perää. Kirjoittelen tänne ajatuksiani sitä tahtiin kun niitä tulee mieleen, kuinka usein niitä sitten tulee, se jää nähtäväksi.