Kallisarvoinen oma-aika

Huomasin jo pian esikoisen syntymän jälkeen miten arvokkaaksi oma-aika muuttui. Ennen oma-aikaa oli riittämiin, mutta lapsen tulon jälkeen huomasin miten kaikki tämä aika valui sormien lävitse ja sitä jäi kämmenelle enään hyppysillinen. Oma-aika on enään vain se aika joka lapsen ja oman nukkumaan meno ajan väliin. Minun tapauksessa noin 3 - 4 tuntia. Päiväunien aika mene kotiaskareita tehden. Tämä ajan hallinta saattaa olla paikoitellen todella hanklaa. Tämä aika on myös käsittämättömän arvokasta ja siitä haluaa pitää kiinni kynsin ja hampain. Vaikka olisin väsynyt niin en suostu menemään nukkumaan, koska tämä kallis arvoinen aika menisi silloin "hukkaan". Olen välillä, jopa törmännyt tilanteeseen, jossa huomaan melkein joutuvani paniikkiin, koska en meinaa osata päättää miten tämä kallis arvoinen aika pitäisi käyttää. Varsinkin jos käy niinkin hyvin että saa kokonaisen vapaa-illan. Tällöin saattaa huomata aiheuttavansa iteselleen melkein stressiä siitä miten ja minkä parissa tämä arvokas aika pitäisi viettää.

Nyt kun on jo toinen lapsi, niin tiedän että tämä muuttuu vielä hankalammaksi kun puolisoni palaa takaisin työeläämään ja vanhempain vapaa todellinen arki alkaa. Kun vanhempi lapsi menee jo nukkumaan on nuorempi vielä hereillä. Hänet pitää ilta ruokkia ja nukuttaa erikseen. Nuorempi herää vielä yöllä syömään ja vanhempi herää aamulla varhain vaatimaan tuttuja aamu toimia. Huomaan pian että nuo kallis arvoiset 3 - 4 tuntia ovat kadonneet lähes kokonaan. En voi enään valvoa yömyöhään, koska unet jäävät tällöin vähiin ja tulen hulluksi ennen kuin ensimmäinen kuukausi ehtii vierähtämään. Jäljelle jää vain satunnaiset muutaman tunnin "vapaat", joita ei välttämättä osaa etukäteen aavistaa. Tämä tekee etukäteen suunnittelun todella hankalaksi ja oma-aika on tuplannut arvonsa. On todella mielenkiintoista nähdä mitä teen kun huomaan joskus että minulla onkin hetki aikaa tehdä ns. omia juttuja. Pahimassa tapauksessa en saa mitään aikaan.

Olen ajatellut kokeilla uutta lähestymis tapaa. Kuten jo aikaisemmin mainitsin en ole aamu ihminen. Pärjään kuitenkin helposti noin 6 - 7 tunnin yöunilla. Olen ajatellut herätä muutamina päivinä viikossa reilusti ennen lapsia, ehkä 5:00 aamulla. Tässä olisi se etu että kun olen tintannut ajoissa pari kuppia kahvia naamaan, niin olen virkeä kun lapset heräävät ja heidän aamu toimien läpivienti on helpompaa. Nähtäväksi jää miten tämä tulee toimimaan ja onnistuuko koko idea ylipäätänsä. Lupaan raportoida tämän taktiikan toimivuudesta sitten myöhemmin.

Onneksi tässä oman-ajan lisäksi on myös toinenkin aika, nimittäin se aika minkä vietän lasten kanssa. Näinä aikoina saa välillä sellaista palkkaa, joka korvaa helposti menetetyn oman-ajan. Mutta tästä ajasta kirjoittelen sitten erikseen. Nyt lähden perheen kanssa lomalle, rentoudun ja kerään voimia syksyyn...

Ensimmäinen viikko takana...

Eka viikko koti-isänä alkaa kohta olemaan takana. Homma on sujunut suhteellisen helposti vaikka jotkin asiat vielä vaativat vähän hiomista. Ensimmäinen silmiin pistävä asia on, että aamuisin sängystä ylös nouseminen ei olekkaan niin helppoa kuin luulisi. Kun poika herää innokkaasti ylös, niin minun pitää saada välittömästi puurovesi kiehumaan hellalle. Itse tarvitsen aamukahvin ennen kuin kykenen toimimaan järkevästi. Asiaa voisin varmasti helpottaa jos illalla lataan kahvin keittimen valmiiksi, että aamulla ei tarvitse muutakuin hypätä sängystä ja napsauttaa kahvinkeitin päälle ja siitä sitten saman tien puurovedet tulille.

Jostain syystä illuusio siitä että ei tarvitse mennä töihin luo minulle sellaisen tunteen että aamulla ei ole kiirettä nousta sängystä ylös. Todellisuudessahan minä en lähde töihin, mutta työt ovatkin nyt kotona ja näissä töissä aikatauluista myöhästyminen rangaistaan itkupotku raivareilla. Jokainen jolla on kokemuksia lapsista tietää, että ei siihen pisteeseen heidän kanssa halua joutua.

Minulla on onneksi tämä ensimmäinen kuukausi eräänlaista pehmeää laskua, sillä vaimoni on vielä kotona. Hän palaa työelämään vasta ensikuussa ja silloin alkaa vasta ne tosi hommat. Siihen mennessä pitää lasten rytmit olla jo selkärangassa tai olen pahassa pulassa...

Oravanpyörän vaihto

Olen yli kolmenkymppinen kahden lapsen perheen isä, joka päätti hypätä pois arjen oravanpyörästä ja kokeilla hieman erillaista oravanpyörää. Kun saimme tietää että perheeseemme on tulossa toinen lapsi ajattelin, että haluasin kokeilla miten perheen arjen pyörittäminen onnistuu näin miehen näkö vinkkelistä. Samalla tulee kokeiltua onko perheen arjen pyörittäminen todella niin rankkaa kuin mitä useimmat antavat ymmärtää.

Ihan märkäkorva en sentään lasten kanssa ole. Vietin isäkuukauden esikoiseni kanssa ja jo tuolloin minulle valottui totuus lastenhoidosta. Lisäksi minulla on useita kummilapsia, joiden kanssa olen viettänyt aikaa. Kokemusta siis on vähän, joten minulla on suhteellisen realistinen kuva, mikälaiseen oravanpyörään olen hyppäämässä. Tiedän että lasteni kanssa tulee varmasti olemaan hauskaa ja riemukasta, mutta tiedän myös että saan laskea kymmeneen useampaankin otteeseeen.

Miksi kirjoittaa sitten tästä jotain blogia? Niinpä, olen ensinänkin tavattoman huono kirjoittamaan. Kieliopista en tiedä mitään ja tästäkin tekstistä löytyy varmasti vaikka mitä virheitä. Olen usesti miettinyt blogin kirjoittamisen aloittamista, sillä kirjoittamallahan se kirjoitus taito paranee. En ole tähän mennessä keksinyt mitään sopivaa aihetta, mutta tämä elämän muutos antaa minulle mahdollisuuden kirjoittaa ajatuksistani ja kokemuksistani tässä uudessa oravanpyörässä.

Tällä blogilla ei ole mitään ihmeellisempää tarkoitus perää. Kirjoittelen tänne ajatuksiani sitä tahtiin kun niitä tulee mieleen, kuinka usein niitä sitten tulee, se jää nähtäväksi.